Johtaminen on aitoa läsnäoloa.

Avoimet ovet 4

Johtaja, älä piiloudu liikennevalojen ja ovien taakse, sillä totuus löytyy aina asiakasrajapinnasta.

Johtajan tulee kohdella kaikkia tasavertaisesti, sillä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Johtamisen pitää perustua siihen, että olemme kuin kalaparvi. Joitain kaloja on edessä, joitain takana, joitain sivulla. Jokainen ymmärtää, mikä on organisaation tarkoitus, ja tietää, mihin suuntaan pitää uida. Aivan kuten on mahdotonta päätellä, mikä johtaa kalaparvea. Kalaparven keskelle voi heittää ison kiven. Se vain jatkaa matkaansa.  Parviälyssä, kollektiiviälyssä tai tiimiälyssä on voimaa ja kehityksen perusta. Kun organisaatio toimii hyvin ja kitkattomasti, ulkopuolisen on mahdotonta havaita, missä ja miten päätöksiä tehdään. Jäykistyneet organisaatiot tasapäistyvät. Niissä kaikkia käsitellään samalla tavalla, ei yksilöinä, vaan pieninä sotilaina, jotka ovat korvattavissa milloin tahansa.

Johtajan peruslähtökohtana pitää olla positiivinen luottamus omaa joukkoa kohtaan, ei heidän kyseenalaistamisensa. Tuloksia pitää odottaa riittävän kärsivällisesti. Johtamisen pitää keskittyä siihen, miten työntekijät saadaan motivoituneiksi ja sitoutuneiksi. Silloin tuottavuus voi moninkertaistua. Johtajat eivät aina huomioi sitä, miten paljon työntekijät tarvitsevat hyväksyntää vertaisiltaan ja esimieheltään. Jokainen haluaa päivittäin varmistua siitä, että on tarpeellinen. Johtaminen perustuu tämän tarpeen ruokkimiseen ja hyödyntämiseen oikealla tavalla. Johtajan pitää viestiä työntekijöilleen, että on huomannut heidän lisänneen vastuunottoaan. Paras palkinto on esimiehen aito huomio, eikä aito kiitos maksa mitään. Korjaavaa palautettakin pitää antaa, mutta sen ei tarvitse olla mikään hampurilaismalli, jossa pihvi pehmennetään kehumalla aluksi ja lopuksi. Joskus kissa pitää vain nostaa pöydälle. Ainoa sääntö on se, että vastaanottajan pitää tietää, että hänestä välitetään ja halutaan vain hänen parastaan. Silloin voi sanoa suoraan mitä vain.

Johtajalla pitää olla vankka itseluottamus. Jos se horjuu, työntekijät eivät halua kertoa pomolle ikäviä uutisia. Jokaisen johtajan tulee ymmärtää, että sanonta “bad news is good news” on erittäin tärkeä periaate. Johtajan työtä on ratkaista ja auttaa korjaamaan ongelmat. Johtajan tulee muistuttaa työntekijöitä siitä, että hänelle kerrotaan aina ja heti huonot uutiset. Viestintuojaa ei saa koskaan tuomita. Muuten kukaan ei enää anna korjaavaa palautetta. Kun organisaatiossa vallitsee avoin ja luottavainen kulttuuri, olennainen tieto välittyy eteenpäin. Silloin pitää hälytyskellojen soida, jos työntekijät ovat koko ajan hiljaa, eivät halua tai uskalla kertoa mielipidettään tai ovat aina samaa mieltä. Organisaatio passivoituu ja puutuu, jos työntekijöiden antama palaute ei johda mihinkään tai sitä vähätellään.

Digiajan johtajan tärkein oppi on, että johtajan pitää kommunikoida, viestiä ja olla läsnä. Organisaatio kaipaa johtajan läsnäoloa. Kommunikointi on keskeinen osa johtamista. Sitä ei voi, eikä saa delegoida. Sen ei tarvitse olla kaunista ja hienoa, mutta sen pitää olla aitoa ja oman persoonan peliin laittamista. Nykyisin merkittävä osa johtamisesta tapahtuu digitaalisesti. Monet organisaatiot työskentelevät etänä, ympäri maailmaa, eri kielialueilla ja aikavyöhykkeillä. Johtajalla ei voi olla eriarvoista lähijoukkoa, joka tuntee hänen persoonansa ja nauttii kahvikeskusteluista sekä höllästi johdettua etäjoukkoa. Siksi johtajan on opeteltava käyttämään kaikki mahdollisia kanavia: konferenssipuheluita, videoneuvotteluita, sähköpostia, pikaviestejä, Twitteriä, sosiaalista mediaa sekä tavata face to face.

RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ JA HYVÄÄ JOULUA!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s