
Johannes
Oikealta nimeltäni olen Marko Veijanen, lukion käynyt ja kasvatustieteitäkin lukenut merkonomi. Päivisin työskentelen palkanlaskijana, mutta iltaisin vaihdan laskimen kynään. Piirtäminen on ollut minulle rakas harrastus aina. Sopivan tilaisuuden tullen on vuosien varrella löytynyt joskus jotain julkaistavaakin, kuten esimerkiksi peruspeliajohtaja.com -sivuille.
Minulle kynän ja paperin kanssa puuhastelu on hyvinkin terapeuttista käsin tekemistä. Siinä itse tekeminen on pääosassa. Ja vaikka nykyteknologia piirtopöytineen ja -ohjelmineen mahdollistaa jopa parempaan lopputulokseen pääsemisen, on mielestäni tärkein työkalu kuitenkin kaikessa tekemisessä mielikuvitus.