Johtajan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että organisaation perustehtävä säilyy kaikilla kirkkaana mielessä. Hänen tehtävänsä on myös viestiä organisaation missio ja visio; mikä on olemassaolomme tarkoitus, mihin pyrimme ja millä strategialla. Älä siis mieti, tulisiko sinun olla strategi, manageri vai valmentaja, käytät vain työnantajasi aikaa hukkaan. Sinun tulee olla kaikkia näitä. Sinun tärkein ja samalla ainut tehtäväsi on tuottaa tulosta. Kun annat työntekijälle käskyn tai tehtävän, pyydä häntä aina toistamaan annettu tehtävä. Kysy lopuksi, mitä hän aikoo ensimmäiseksi tehdä. Tällä varmistat, että hän on todella ymmärtänyt tehtävän. Kun työntekijä tai organisaatio sählää, on johtajan aika kirkastaa tehtävää ja tavoitteita. Metsässä ollaan, jos organisaatio ei tiedä ydintehtäväänsä, eikä tunne avainasiakkaitaan. Perustehtävän kirkastamisen lisäksi on tärkeää, että jokaisella työntekijällä on selkeä tehtävänkuva ja tavoitteet. Tehtävästä pitää olla yhteinen ymmärrys, jotta organisaatio soutaa samaan suuntaan ja vielä samassa veneessä.
Jos et tiedä, mitä pitää tehdä, keskity aina tärkeimpään eli ydintehtävääsi, niin tekemisesi ei voi mennä pahasti pieleen. Paineen alla katoaa usein tekemisen tarkoitus, mikä johtaa tehtävän hämärtymiseen. Kun tehtävä hämärtyy ja keinot ovat hukassa, edessä on tappio. Johto on yllättävän usein yksimielinen päämäärästä, mutta näkemykset siitä, millä keinoilla siihen päästään eroaa usein suurestikin. Johdolla pitää olla koko ajan päämäärä kirkkaana mielessä, keinot voivat kyllä vaihtua matkan varrella, mutta vision pitää olla selvä ja kirkas. Valitettavan usein yrityksen johto ei käy täysipainoista kilpailua markkinoilla vaan kisaa työpöytänsä ääressä yhtiön sisällä ylennyksistä, bonuksista, resursseista, ajasta, maksuista, hallinnon byrokratiasta tai budjetin yksityiskohdista. Mitä tapahtuisi, jos kaiken energian saisi suunnattua kilpailuun markkinoilla sekä yrityksen tehtävän ja päämäärien suorittamiseen. Tehtävää suoritettaessa kannattaa pitää mielessä se sodankäynnin perustotuus, että leveällä rintamalla hyökkäävä kenraali ei koskaan pääse tavoitteeseensa eikä kahden rintaman sotaa pitkällä juoksulla voita kukaan.
Kun tehtävä ja tavoite ovat kirkkaana mielessä, se auttaa keskittymään olennaiseen ja motivaatiokin säilyy paremmin hankalina ja vaikeina hetkinä. Yksi johtajan pahimmista virheistä on epäjohdonmukaisuus. Johtajan tehtävä on yksinkertaistaa maailmaa, ei monimutkaistaa sitä. Selkeä tavoite auttaa työn suunnittelussa ja työ on helpompi jaksottaa välietappeihin. Tavoitteella ei ole mitään merkitystä, jos et oikeasti tied,ä missä olet. Tehtävän ja tavoitteen eteen on aina oltava valmis tekemään töitä. On oltava valmis tekemään muutoksia ja astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Pidä siis aina tehtävä ja tavoite kirkkaana mielessä. Keskity tehtävään älä itseesi.