Itsensä johtaminen 4: Itsearviointi, reflektio ja itsekuri

Itsekuri copy

Se mitä näet, määrittää kuka olet.

Itsearviointi ja itsereflektio ovat tärkeä osa itsensä kehittämisessä ja johtamisessa. Itsearviointi tarkoittaa siis sanan mukaisesti arviointia itsestään, johon liittyy olennaisesti kyky itseohjautuvuuteen. Itseohjautuvuuteen liitetään ominaisuudet vastuullisuus,  oma-aloitteisuus, kriittisyys, kyky valinnantekoon ja yhteistyökykyisyys. Arviointia ja reflektointia tulisi tehdä säännöllisesti koko työuran ja elämän ajan ja siitä tulisi tehdä  luonnollinen asia. Itsearviointi edellyttää meiltä kykyä asettaa oma toiminta kriittisen ja rehellisen tarkastelun kohteeksi. Siinä on olennaista osata tunnistaa omat vahvuudet, taidot, kyvyt, kehittämiskohteet, harjoitusta vaativat asiat, puutteelliset tiedot ja heikkoudet. Itsearvioinnin tavoitteena on saada realistinen näkemys omasta itsestä ja  itsensä kehittämisen ja kasvun tarpeista. Johtamistyössä pärjää tutkitusti paremmin, kun esimiehen itsearviointi ja ympärillä olevien ihmisten arviot hänestä ovat samansuuntaisia. On oltava rehellinen itselleen, myönnettävä virheensä ja mahdollisesti jopa pyydettävä anteeksi. Persoonallisuutesi ydin on itsetuntosi, se kuinka paljon itsestäsi pidät. Mitä enemmän itseäsi kunnioitat ja arvostat, sitä paremmin suoriudut kaikesta mitä yrität ja sitä rehellisemmin kykenet arvioimaan itseäsi ja tekojasi. Kun johtaja epäonnistuu, tavanomainen johtaja menee ikkunan ääreen nähdäkseen syylliset, kun taas erinomaisuuteen pyrkivä johtaja menee peilin eteen (Jim Collins).

Itsereflektiokyvyllä tarkoitetaan taitoa, jonka avulla osaamme katsoa itseämme ikään kuin peilistä, tunnistaa omat vahvuutemme ja heikkoutemme sekä havaita oman toimintamme seuraukset muissa. Itsereflektio perustuu ihmisen kykyyn ottaa oma minuutensa tai  toimintansa tarkastelun kohteeksi. Itsereflektiokyky on kaiken työyhteisöissä ja elämässä tapahtuvan sosiaalisen vuorovaikutuksen perusedellytys samalla tavalla kuin empatia. Empatia on taitoa nähdä toisen silmin, asettua tämän asemaan ja itsereflektiokyky on taitoa nähdä itsensä muiden silmin. Itserefelektiokykyyn kuuluu siis halu ja kyky ottaa vastaan palautetta omasta toiminnastaan sekä halu muuttaa omaa käyttäytymistään. Pahinta lajia ovat sellaiset ihmiset, jotka kyllä ymmärtävät oman toimintansa seuraukset, mutta syyttävät niistä muita. Organisaatiossa on aina joku, joka ei kerta kaikkiaan osaa ottaa palautetta vastaan annettiin sitä diplomaattisesti tai pitämällä veistä kurkulla. Näiden ihmisten käsitys itsestään muodostuu vain oman ajattelun ja uskomusten pohjalta. He eivät suostu kuulemaan tai näkemään mitään, mikä on ristiriidassa heidän itse itsestään luoman mielikuvan kanssa. Tällainen ihminen ei vain halua nähdä itsessään epämiellyttäviä asioita. On ihmisiä, jotka aidosti uskovat, ettei heillä ole heikkouksia tai kehittämisalueita. Johtajana sinun pitää ymmärtää vapauttaa tälläinen virheetön ja täydellinen esimies tehtävistään, sillä hän näkee virheitä vain muissa.

Omien pinttyneiden tapojen ja toiminnan muuttaminen se vasta työlästä ja kivuliasta onkin. Eikä se tapahdu, jollei siihen ole valmis eikä halua sitä. Peiliin katsominen on tuskallista ja omien tottumusten muuttaminen on haastava ja raastava prosessi. Meidän olisi oltava aina valmiita muuttamaan omaa käyttäytymistämme. Itsereflektiokyky on aivan samanlainen taito kuin kaikki muutkin taidot, jotka me opimme vuorovaikutuksessa. Mitä enemmän olemme tekemisissä muiden ihmisten kanssa, sitä enemmän saamme palautetta omasta toiminnastamme. Jos pysähdymme analysoimaan tuota palautetta, olemme jo matkalla hyvään itsetuntemuksen ja itsereflektiokykyyn. Taidon kehittyminen edellyttää kuitenkin, että meidän on oltava valmiita pyytämään ja ottamaan vastaan palautetta. Meidän on myös oltava riittävän herkkiä lukemaan nonverbaaleja viestejä, joiden välityksellä tärkein palaute meille annetaan. Elämä kyllä opettaa, jos malttaa ottaa palautetta vastaan.

Kurin vaativin muoto on itsekuri ja valitettavasti se puuttuu monelta johtajalta. Jotta voi hallita asioita tai muita ihmisiä, on hallittava ensin itseään. Itsekuria harjoittava ihminen pystyy kieltäytymään hetkellisistä haluista ja mielihyvän hankkimisesta korkeamman päämäärän vuoksi. Hyvän itsekurin omaava johtaja luo ympärilleen luottamuksen, josta syntyy myös työntekijöiden kurinalainen toiminta. Itsekurin avulla voi luoda hyvinvointia ja menestystä omaan elämään. Itsekuri kulkee käsikädessä vahvan tahdon kanssa. Itsekuria löytyy helpommin niitä asioita kohtaan, joita todella haluaa ja mihin löytyy motivaatio. Ilman riittävää motivaatiota tavoite jää saavuttamatta ja unohtuu. Motivaation löytämisessä auttaa, kun asetetaan tavoite, perustellaan se itselle ja laaditaan strategia tavoitteen saavuttamiseksi. Ei kuulosta hyvältä, jos tärkeintä elämässä on hedonistisen nautinnon tavoittelu, ylensyönti, huumaavien aineiden väärinkäyttö, ylpeys, laiskuus, ahneus, viha, kateus, himo, turhamaisuus jne. Iloisempaa elämää viettävät ne, joilla on kovempi itsekuri kuin ne, joilla on salliva elämän asenne. Kyky lykätä välitöntä mielihyvää ja keskittyä pitkän tähtäimen menestykseen, ratkaisee sen, saavuttaako ihminen elämässään tärkeitä tavoitteitaan. Kurinalaisuus vaatii päätöksiä ja päätöksessä on tärkeä kuunnella omaa sydäntään ja omia arvojaan, joita haluaa noudattaa. Itsekurista on löydettävissä yhtymäkohtia itsehillintään, jota usein vaaditaan meiltä sosiaalisessa kanssakäymisessä ja ihmissuhteissa. Pieleen menee, jos itsekuria vaativat tavoitteet ovat toisten asettamia. Itselle tärkeiden asioiden kieltäminen, itsensä rankaiseminen ja toisten ihmisten asettamien vaatimusten noudattaminen eivät sitouta ihmistä pysyviin muutoksiin elämässä. Jotta muutoksista tulisi elämäntapa, kannattaa selvittää omat motiivinsa ja kunnioittaa niitä. Itsekuri on kuin lihas, joka heikkenee väsymyksen, huonon ravinnon sekä elämäntyylin takia. Itsekuria voi kehittää missä asiassa tahansa; kunnon kehittämisessä, ruokailutapojen parantamisessa, työssä, rahojen säästämisessä jne. Itsekuria kannattaa harjoitella ja kehittää asiassa, joka motivoi itseä parhaiten. Pitää vain madaltaa kynnystä hyviin valintoihin ja nostaa kynnystä huonoihin asioihin. Itsekuria ei voi kehittää siten, että kieltää itseltään kaikki paheet kerralla. Itsekuria kehitetään pienin askelin ja pitää olla myös itselleen armollinen, täydellisyyttä ei kukaan hae.Itsensä johtaminen, itsekontrolli ja itsekuri ovat asioita, jotka jokaisen menestyksestä haaveilevan on hallittava (Brian Tracyn).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s